Vuodenvaihde on lempiasioitani, uutta alkaa. Kaikki lapset ovat syntyneet tammikuussa, joten olen kolmesti ollut uutenavuotena pinkeän viimeisilläni raskaana. Esikoisen aikaan laskin synnytyssupistuksia uudenvuoden rakettien paukkuessa. Eilen, kun heräsin vuoden ensimmäiseen aamuun, maisema oli muuttunut valkoiseksi. Puhdas sivu, kiitos.
Vuosi 2024 oli kukkurainen. Ilot ja itkut. Joo, tiedän mikä on raskasta ja mikä on keveää… Kaksi kirjaa ilmestyi. Kirjoitin ja luin paljon, luin enemmän kuin vuosiin Runeberg-ehdokasraadin ansiosta. Jotain muuttui, pääsin taas runsaan lukemisen aallonharjalle. Tein yhdistyshommia ja luottamustöitä, esiinnyin, olin Kirsi Kunnas -runopalkintoraadissa, en muista kaikkea.
Elämässä oli käännekohdan tuntu. (Käänteistä ja muuttumisesta olen kirjoittanut esseen & runoja kirjaan, jota kokoan Kaisa Kuurneen ja Anna-Stina Nykäsen kanssa, siitä myöhemmin.)
Aloin käydä messussa ja etsin omaa reittiä kristilliseen mystiikkaan, koin vahvasti ehtoollisen, meditaation, pyhän, tuhkaristin otsassa, pääsiäisyön messussa päälleni pirskotetun kasteveden, pimeässä palavat kynttilät. Luin Juhani Rekolaa, jonka postuumit kokoelmat -paketin ostin Bokehilta. Kävin kirjeenvaihtoa Mari Leppäsen kanssa.
Nuorten kanssa käytiin valtavasti pitkiä keskusteluja. En lakkaa ihailemasta nuorten kykyä puhua ja nähdä. Toista maata kuin minulla parikymppisenä: olin puolisokea hapuilija, rimpuilin ahtaassa tytönroolissa. Huusin iskulauseita mielenosoituksissa ja kökötin ympäristövaliokunnan kokouksissa, mutta mitä tajusin maailmasta? Nyt omien & tuttujen nuorten kanssa käydyt keskustelut kyntävät välillä niin syvällä, että sattuu. Rehellisyys melkein pelottaa. Pysyn kyllä ajan tasalla siitä, mitä tapahtuu ja mitä on kasvaa tässä ajassa. Sydäntä särkee, toivon niin että jokaiselle löytyisi sija täällä.
*
Vuodenvaihteessa teen aina suunnitelmia. Ne muuntuvat, elämä muovaa.
Tänä vuonna 2025 tietenkin liikun enemmän ja käyn flow-joogassa, nukun paremmin, syön 800 grammaa vihanneksia ja hedelmiä päivässä, siivoan komeron [tämä luki muistaakseni listalla myös vuosi sitten]. Hörppään Kikke Heikkisen reseptillä tehdyn inkivääri-kurkumashotin joka aamu.
Saan valmiiksi keskeneräisiä asioita, ennen muuta romaanin, jota olen tehnyt jo jonkin aikaa. Haluaisin kertoa siitä, mutten voi.
Kirjoitan myös lapsille. Opetan jonkin verran Työväen Akatemialla. Luvassa on siis lämmintä lounasruokaa ja kirjoittajien seuraa. Ja vähän palkkaakin.
Yritän löytää tavan tehdä konkreettista vapaaehtoistyötä lasten hyväksi. (Olen vaikuttunut, kun puoliso on tehnyt vuoden varrella vapaaehtoishommaa Mieli ry:ssä.)
Kuulun edelleen osuuskunta Kovamenoon. Se vähentää yksinäisyyden tunnetta työjutuissa.
Keskittymiskykyni on yhä repaleisempi. Siksi tänä vuonna käyn Facebookissa enää harvoin. Päätös ei ole helppo, mutta kuulemma uuden tavan oppiminen vie kahdeksan viikkoa. Sinnittelen. Alan päivitysten lukemisen sijaan kirjoittaa kuukausittain blogiin.
*
Joulun alla ja välipäivinä olen lukenut seuraavat kirjat (Saisiot uudestaan pitkän tauon jälkeen, ja Saarikoski on tietysti vanha rakkauteni – luen Saarikoskea ja Sirkka Turkkaa, kun haluan saada omat sanat liikkeelle):
Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo, Punainen erokirja
Pentti Saarikoski: Tähänastiset runot
Jon Fosse: Aamu ja ilta
Ali Smith: Viides vuodenaika
Lisäksi luin Jungia, josta puhuttiin esikoisen kanssa.
Onnettomuudekseni luin myös Nostradamuksen ennustukset ensi vuodelle. Ei niitä, niitä ei. Josko historia ei toistaisi itseään. Toivon & rukoilen rauhaa.
Hyvää uutta vuotta!
