Otsikko on romaanista Mitä rakkaus meille tekee, joka ilmestyy syyskuun lopulla.
Kirjoitan Vieraskynä-tekstiä WSOY:n sivuille. Kirja on painossa, aina hurjaa aikaa. Iskee tyhjyyden tunne pitkän prosessin jälkeen, on karmea ikävä henkilöitäni, palaute jännittää.
Nyt en päästä irti kirjan maailmasta, koska Mitä rakkaus meille tekee loppuu kohtaan, josta tarina jatkuu. Kaavailen trilogiaa. Tällaista en ole ennen tehnyt. Lastenkirjoihin olen kirjoittanut jatko-osia, jottei ole tarvinnut heti hyvästellä luotujani, mutta nyt liikun ajassa ja mietin, miten mennyt vaikuttaa tulevaan. Kaari eli mielessä koko ensimmäisen osan kirjoittamisen ajan, ja tein suuntaviivat toiseen kirjaan, jolla on työnimi ja päähenkilöt.
Ja kuten jokaisen kirjan henkilöt, just nyt he etsivät omaa kieltä. Se, miten henkilöt puhuvat, on aina vähän yllätys. Romaanin synty ei ole mystiikkaa, en romantisoi tätä perslihaksia kysyvää hommaa. (Tulee taas mieleen kollega, joka kertoi vähän väliä hyppäävänsä tuolista ylös lätkimään puutuneita pakaroita leipälaudalla… Itse tanssin, ja tanssityöpajoille on varattu syksystä viikonloppuja:) Silti nautin kirjantekemisen alkuvaiheessa eniten tuntemattomaan menemisestä, vaistoon luottamisesta.
*
Mutta nyt ensin: Mitä rakkaus meille tekee.
Syksyyn on sovittu esiintymisiä ja lukijoitten tapaamista. Kirjoittamiseen en pääse uppoutumaan.
Täydentelen kirjailijavierailujen listaa. Tule, nähdään. Ja laita viestiä, jos jotain sovittua puuttuu listalta!
Syksy 2026:
Lauantaina 5.9.: Espoon teatterin kannatusyhdistyksen retki Turkuun katsomaan Ensimmäinen nainen -näytelmää Turun kaupunginteatterissa. (Maia Häkli) Kerron bussimatkalla Sylvin tarinasta.
Maanantaina 7.9. Kirjakauppa Lönnrotinkatu 18 klo 17: Helsingin Ekonomien ryhmä, kerron Mitä rakkaus meille tekee -romaanista
Sunnuntaina 13.9. Korpirastas-juhla Keuruulla: jaetaan Einari Vuorela -runopalkinto, olen viimeistä vuotta mukana palkintoraadissa
Perjantaina 2.10. Turun kirjamessut: Veturi-lavalla klo 14-14.30
Sunnuntaina 4.10. Turun kirjamessut: Rauhan ja toivon seurat – pidän seurapuheen
Tiistaina 13.10. Kirjakauppa Lönnrotinkatu 18, Lions Club Aurora, kerron Mitä rakkaus meille tekee -romaanista
Lauantaina 24.10. Tapiolan Akateeminen kirjakauppa: Mitä rakkaus meille tekee
Sunnuntaina 25.10. Helsingin kirjamessut, Roihuvuori-lava klo 13: Mitä rakkaus meille tekee
Tiistaina 3.11. Kirjanmerkit: Rakkaudesta kirjallisuuteen, Mikkeli: Mitä rakkaus meille tekee
Torstai 12.11. – sunnuntai 15.11. Littfest, Vaasa: Mitä rakkaus meille tekee
Maanantai 16.11. Kansallisteatteri, kirjailijat lavalla: juonnan keskustelun & kerron Mitä rakkaus meille tekee -romaanista
Tiistai 17.11. klo 18 Tapiolan kirjasto, haastattelijana Riika Kotka: Mitä rakkaus meille tekee
Keskiviikko 18.11. klo 17.30 Porvoon kirjasto: Mitä rakkaus meille tekee
Torstai 19.11. klo 16 Tekstin talon Permantosali, Helsinki: Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat & Suomen Kirjailijaliitto, teatteridramatisointeihin liittyvä keskustelu. Minä ja Maia Häkli keskustelemme Ensimmäisestä naisesta: kirjasta & näytelmästä
Lauantaina 28.11. Tampereen kirjafestarit, klo 10.30: Mitä rakkaus meille tekee