Kirjoitin blogitekstin eilen, mutta aamulla tajusin, etten ole valmis vielä paljastamaan romaanista niin paljoa. Se tekee mieli kumminkin kertoa, että olen viime vuosina viettänyt paljon aikaa 1900-luvun alkupuolella. Kummaa aikaa, kaukaista ja oudosti läheistä.

Teen romaania. Kahden biofiktioromaanin (Ensimmäinen nainen, Syyskirja) jälkeen lajityyppi, jota vuosia rakastin, on alkanut hiertää. Siis se biofiktion kirjoittaminen.

On nautinto keksiä & löytää arkistoissa ja kirjastoissa tarinan juonteita. Mennyt aika on tallessa, ei tarvitse kiskoa kaikkea mielikuvituksesta (s.o. omista uneksitun, eletyn, koetun varastoista). Sekin vielä menettelee, että käytän tarinassa tosielämän henkilöä omiin tarpeisiini: kirjoittaessa olen vapaa.

Mutta entä haastattelut, joissa kerron kirjasta ja minulta kysytään tosielämän ihmisestä kuin tietokirjailijalta ainakin. Hankala ajatus. Koetan joka välissä muistuttaa kuulijoille, että olen tehnyt romaanin. Tässä puhutaan minun romaanihenkilöstäni. Ja silti.

Romaania tehdessä etenkin päähenkilöt sulautuvat minuun enemmän tai vähemmän, ja minä tietty heihin. Lopulta en muista, mitkä asiat ovat peräisin lähteistä, mitkä olen sepittänyt, fabuloinut, maalaillut, värittänyt, muunnellut.

Osa prosessia on myös se, että olen kirjoittanut viime vuosina kolme elämäkerrallista kirjaa: Anne Brunilan, Martti Suosalon ja Mari Leppäsen elämästä. Se on vaikuttanut siihen, miten elämästä kerron.

Ajan kanssa asentoja tuskaillessa ja huojahdellessani näkökulmasta toiseen on romaanin päähenkilö muotoutunut koko ajan kuvitteellisemmaksi. Joo, hänellä on tosielämän esikuva. En aio salailla esikuvaa. Hän oli … railakkapää, luokkansa oikeuksien ja köyhien naisten ja lasten puolustaja.

Tällä kertaa hän, kirjani M., on kuitenkin enemmän kuin muotokuva ja tulkinta naisesta, joka katsoo minua pöydällä olevasta valokuvakopiosta. Tosielämän ihminen on kuin kuultokuva, antaa ääriviivat, heijastuspintaa. Antaa rajoja, joita tarvitsen, muttei rajoituksia. Antaa ajan ja ympäristön, jossa muovata. Savea. Mutta nimeän hänet nyt toisin. Nimeän omakseni.